Julkinen sana nostaa esiin nuorten ja lasten pahoinvoinnin, joka on lähtöisin kodista tai sen puutteesta. Kiire, rakkaudettomuus ja rajattomuus ovat tämän ajan vitsauksia.

Esiin nousevat karmeimmat tapaukset, jotka lapsi tai nuori on joutunut kokemaan, vaikka ympärillä kärsii huomiotta suuri määrä heitä, jotka hiljaisuudessa vain koittavat pärjätä yksin omin avuin.

Päihdeongelma on yksi kasvava perheitä rikkova ongelma. Samoin työ ja nykymallin mukainen etätyö unohtamatta ehdottomasti yksinhuoltajia, jotka ovat helposti puun ja kuoren välissä. Kaikki tämä heijastuu perheen nuorempiin ja heidän arkeensa.

Tänä aikana kärkiviesti on Koronan mukanaan tuoma eristyneisyys. Tätä viestiä tulee kaikilta kanavilta. Samat ongelmat olivat tosin olemassa jo paljon ennen pandemiaa.

Kaikki tämä on viestiä meille kasvavasta avun tarpeesta, jotta ymmärtäisimme tuen ja avoimuuden puutteen sekä hyväksyvämmän lähestymistavat herkkään asiaan. Tarvitaan aktiivista varhaisemman avun ja puuttumisen mallia, jotta lapsista ja nuorista kasvaisi yhteiskuntaamme tasapainoisia aikuisia.

Meidän pitäisi puhua:

• Tuesta ja neuvonnasta
• Tarjota tietoa tarjolla olevista tukimalleista
• Edistää hyväksyvää asennetta
• Kehittää aikaisen puuttumisen mallia

Raision monipuoliset liikuntamahdollisuudet ovat loistavat. Raisiossa on aina liikuttu ja urheiltu, mikä näkyy myös pitkässä perinteessä valita Raision vuoden urheilija. Liikkumispaikkoja löytyy kaiken ikäisille ja luontokin on meistä jokaisella lähes kotiovella.

Olen seurannut näitä asioita aitiopaikalla kuluneiden vuosien aikana ja pannut merkille, että tietyt ryhmät jäävät kuitenkin vaille tarvittavaa huomiota.

Korona on läsnä kaikessa. Niin urheilussakin. Moni sisäliikuntapaikka on kiinni, seurat kokoontuvat rajoitetusti eikä urheilusuorituksia saada joko suoritettua lainkaan tai tapahtumat ovat ilman kannustus- ja tukijoukkoja. Tämä muokkaa toimintaamme pidemmällä aikavälillä mutta usko paluusta totuttuun elää.

Päällimmäinen huoleni on nuorten tasa-arvoinen mahdollisuus liikuntaan. Samaan aikaan kun monella perheellä ei ole mahdollisuutta arvokkaampiin lajeihin useat seurat ponnistelevat taloudellisessa ahdingossa. Olen pannut merkille, että moni lähikunta tukee seuroja maksamalla esimerkiksi harrastuksiin liittyviä tilavuokria.

Viimevuosi toi lisäksi surullisesti esiin sen seikan, että niille ikäihmisille, jotka eivät enää pysty liikkumaan täysipainoisesti liikuntapaikkojen ja kodin välillä jäävät liian helposti vaille huomiota. Läheisen ystävän omaisen poismeno herätti lähipiirissä keskustelun siitä, että koti- ja palvelutalohoidossa olevien ikäihmisten määrä oli kuntouttavan liikunnan puutteessa huvennut.

Tarvitsemme toimia, jolla selkeytämme kaikkien väestönosien mahdollisuutta osallistua kuntamme urheilu- ja liikuntapalveluihin.

Yhteiskunta on käymässä läpi suurta muutosta, joka koskettaa aivan kaikkia elämänalueita. Yrittäminen ja työnteko ovat vain hyvin pieni osa kokonaisuutta. Meistä jokainen punnitsee olemistaan, toimintaansa yleisesti sekä suhdetta ympäristöön.

Nyt tarvitaan oma-aloitteisuutta. On tärkeää, että jokainen saa mahdollisuuden löytää omat intohimonsa ja mahdollisuuden menestyä. Siihen ei tarvita välttämättä omaa yritystäkään vaan hyviä pelisääntöjä. On tärkeää, että löydetään yhdessä ne säännöt, joista jokaisen on helppo jatkaa eteenpäin eikä tyydytä vanhaan malliin vaan haetaan aktiivisesti uutta ja joustavampaa.

Uhkakuva taustalla on, että osaajat siirtyvät jatkossa toisaalle, kun toimintaansa intohimoisesti suhtautuvat ja asiaan panostaneet ihmiset ja yritykset hakevat uusia haasteita. Siinä vanha malli jää liian helposti nuolemaan näppejään. Emme voi jäädä muutaman kortin varaan, jotka määrittelevät meneekö meillä kokonaisuutena hyvin vai huonosti.

Tähän voidaan päästä vain keventämällä sääntelyä, avoimella keskustelulla ja puhaltamalla yhteen hiileen.

Vuosien kertyessä olen herännyt huolestumaan yhteiskunnassamme tapahtuvaan pakkodigitalisoitumiseen. En vastusta asiaa mutta näen myös sen kääntöpuolen. Kaiken ikäisiltä odotetaan paranevia digitaitoja, jotta he kykenisivät toimimaan arjessa, jossa kotona asuminen ja yksilön itsenäisyys ovat arvossaan. Asian takana on tietenkin myös säästöt, vaan kenen selkänahasta tämä kaikki onkaan?

Omien ja ystävieni vanhempien tilanne puhuttaa aina uudelleen. Olemme puhuneet siitä, miten monikaan ikääntyvä ihminen ei kykene tai halua enää omaksua useita eri asioita, eikä vaikkapa sormenpäätunniste useinkaan enää toimi vanhemmalla ihmisellä. Koodeista ja salasanoista puhumattakaan.

Vaikka kaikki tämä onkin omasta selkänahasta voisi vanhempien ihmisten asiat varmaankin tarjoilla heille helpomminkin? Haluan haastaa kuntaa ja toimijoita löytämään ratkaisun, jossa digiseniori löytäisi helpommin tarvitsemansa asiat.